Päivitetty

23/09/2018
VSe-lista ajantasalla

Virtuaaliset Suomen ennätykset

VSE-listalla ei ole virallista päivittäjää tällä hetkellä. Haetaan vapaaehtoisia päivittäjiä! Reibili päivittelee listaa, kun ehtii.
Listalle haetaan vapaaehtoisia päivittäjiä. Päivittäjän ei tarvitse olla VRER:n päättäjäjäsen. Yhden henkilön ei tarvitse vastata koko listan päivittämisestä, vaan on mahdollista valita se kategoria, mikä itseä kiinnostaa eniten. Ennätysten kerääminen pitäisi aloittaa sitä seuraavasta päivästä, milloin ko. kategorian ennätykset on päivitetty.
Hakemukset laitetaan sähköpostiin virtuaalireibili@gmail.com otsikolla "VSE-lista päivittäjä".


VRER ylläpiti vuosia sitten listaa virtuaalisista Suomen ennätyksistä, mutta listan pitäminen lopetettiin ylläpito-ongelmien vuoksi. Lisäksi ongelmaksi muodostui sen ajan yleinen aikojen epärealistisuus ja liiallinen epärealistisen hyvien ennätysten tavoittelu.

Vuonna 2012 uusien toimivampien aikataulukoiden innoittamana alettiin kerätä uutta vSE-listaa. Tätä uutta Virtuaalisten Suomen ennätysten listaa on alettu kerätä 1.1.2012 lähtien VRER:n alaisista raveista. Tätä ajankohtaa ennen juostuja muita ennätyksiä ei huomioida. Virtuaalisiksi Suomen ennätyksiksi huomioidaan vain voittoajat, häviöaikoja ei siis hyväksytä! Virtuaaliset Suomen ennätykset kerätään VRER:n alaisista raveista, toisin sanoen villien ravien ja muiden mahdollisten jaosten alaisissa raveissa juostuja ennätyksiä ei huomioida, kuten ei epärealistisia ennätyksiä. Jokaisen matkan auto- ja volttilähdön virtuaalinen Suomen ennätys kerätään ylös, paitsi ikäkategorioissa kerätään vain nopein auto- ja volttilähdön aika matkasta riippumatta (2-, 3- ja 4-vuotiaat lämminveriset ja peitsarit, 3-, 4- ja 5-vuotiaat kylmäveriset ja ponit).

Kylmäveriset: Päivitetty viimeksi 23.09.2018
Lämminveriset: Päivitetty viimeksi 23.09.2018
Peitsarit: Päivitetty viimeksi 23.09.2018
Ponit: Päivitetty viimeksi 23.09.2018
Monté: Päivitetty viimeksi 23.09.2018

Absoluuttiset ennätykset:
kylmäveriset: Halla-Herra 19,8aly
lämminveriset: Viktig's Close Cruiser 09,7aly
peitsarit: Endless Despair p.07,8aly
A-ponit: Narrilaivan Rubert 2.09,4aly
B-ponit: Elvira Luned 1.40,2aly

Hyppää suoraan haluamaasi kohtaan:
Kylmäveriset
Lämminveriset
Peitsarit
A-ponit
B-ponit
Monté

Kylmäveriset

3-vuotiaat orit ja ruunat
autolähtö O.R. Hallusinaatio 30,3aly 1609m
volttilähtö Ravilan Herra-Henri 32,3ke 2100m
     
3-vuotiaat tammat
autolähtö Pompeji Villisti 31,1aly 1609m
volttilähtö Pompeji Veriapila 31,8ly 1609m
     
4-vuotiaat orit ja ruunat
autolähtö Snillin Morrison 24,1aly 1609m
volttilähtö Ukkos-Herra 26,2ly 1609m
     
4-vuotiaat tammat
autolähtö Repolan Varjosielu 25,1aly 1609m
volttilähtö O.R. Säpäkkä 27,1ly 1609m
     
5-vuotiaat orit ja ruunat
autolähtö Kekan Komendantti 21,2aly 1609m
volttilähtö Prinsovak 23,1ly 1609m
     
5-vuotiaat tammat
autolähtö Guen Revanssi 23,2aly 1609m
volttilähtö O.R. Kujella 25,0ly 1609m
     
6-vuotiaat ja vanhemmat orit ja ruunat
1600 m ja yli autolähtö Halla-Herra 19,8aly
2000 m ja yli autolähtö Alvar / O.R. Toreadori 21,1ake
2500 m ja yli autolähtö Salmiakki Sisu 23,1akp
3000 m ja yli autolähtö Tukkajumala 25,4api
1600 m ja yli volttilähtö Villi-Olli P 21,1ly
2000 m ja yli volttilähtö Purnin Primus 22,0ke
2500 m ja yli volttilähtö Loisto-Nils 23,5kp
3000 m ja yli volttilähtö A.V. Tosi-Hurma / Hulivei I.F. 27,2pi
     
6-vuotiaat ja vanhemmat tammat
1600 m ja yli autolähtö Saltan Hairahdus / Purnin Oikutelma 20,1aly
2000 m ja yli autolähtö Kekan Neito Yössä / Polka Snilli /
Snillin Kaunokainen / Innosentti / Pompeji Alma /
O.R. Varjodonna / Savun Valkea / Hovivalhe / AH Pikku-Harha
22,1ake
2500 m ja yli autolähtö Repolan Vilmari 26,4akp
3000 m ja yli autolähtö Moa Teodora 25,2api
1600 m ja yli volttilähtö Kekan Keisarinna 22,2ly
2000 m ja yli volttilähtö Sarjamurhaajatar 22,4ke
2500 m ja yli volttilähtö Utukuu 24,7kp
3000 m ja yli volttilähtö Amanda Tempo 28,1pi
     

Lämminveriset

2-vuotiaat orit ja ruunat
autolähtö Sacré Yezekael 16,2aly 1609m
volttilähtö Fortitude Vehka 17,2ly 1609m
     
2-vuotiaat tammat
autolähtö Antidote Arrow 16,1ake 2100m
volttilähtö Capricious Pomp 17,1ly 1600m
     
3-vuotiaat orit ja ruunat
autolähtö Backwoodsman 10,3aly 1609m
volttilähtö OR'Rapscallion Twix 14,9ly 1609m
     
3-vuotiaat tammat    
autolähtö Body Double 13,2aly 1609m
volttilähtö OR'Ominous Thrombus 15,7ly 1609m
     
4-vuotiaat orit ja ruunat
autolähtö Dust Devil Cram! 11,2aly 1609m
volttilähtö OR'Fuzzy Puzzle 12,7ly 1609m
     
4-vuotiaat tammat
autolähtö Radical D'Amour 12,2aly 1609m
volttilähtö Radical Momentum / Serendipity Duán 14,1ke 2100m / 14,1ly 1609m
     
5-vuotiaat ja vanhemmat orit ja ruunat
1600 m ja yli autolähtö Viktig's Close Cruiser 09,7aly
2000 m ja yli autolähtö King Kobra B 11,0ake
2500 m ja yli autolähtö Roy's Legacy 14,1akp
3000 m ja yli autolähtö Winterday AGR 15,2api
1600 m ja yli volttilähtö Lancez-vous á la foi 11,0ly
2000 m ja yli volttilähtö Maksimilien 12,1ke
2500 m ja yli volttilähtö MF Taux d'Amortiss / BBT Encore 14,1kp
3000 m ja yli volttilähtö Knockout Vans 15,0pi
     
5-vuotiaat ja vanhemmat tammat
1600 m ja yli autolähtö Hellriser Holly / Blaze of Enchantment / Sweet As Sin / Wiggle Wiggle / Lies Kind 10,1aly
2000 m ja yli autolähtö Bianca Express / Wiggle Wiggle 12,0ake
2500 m ja yli autolähtö Mademoiselle Snilli 15,2akp
3000 m ja yli autolähtö My Ghost Dancer 15,1api
1600 m ja yli volttilähtö Raninza F Q'91 11,2ly
2000 m ja yli volttilähtö Anziyan 12,1ke
2500 m ja yli volttilähtö Cruzella Kind 13,8kp
3000 m ja yli volttilähtö Need More Gue 17,1pi
     

Peitsarit

2-vuotiaat orit ja ruunat
autolähtö Almighty Noble p.12,7ake 2100m
volttilähtö Paper Plane p.14,9ly 1600m
     
2-vuotiaat tammat
autolähtö Delicious USA p.13,1aly 1609m
volttilähtö Impact Exciter p.14,2ly 1600m
     
3-vuotiaat orit ja ruunat
autolähtö Armsel Striker / OR`Brush Bronzewing / Rosenior Stain p.10,2aly 1600m
volttilähtö Fyrus p.10,6ly 1600m
     
3-vuotiaat tammat    
autolähtö OR`Ruby Parrot p.09,9aly 1609m
volttilähtö Crime Of Innocence p.11,4ly 1600m
     
4-vuotiaat orit ja ruunat
autolähtö Endless Despair p.08,7aly 1609m
volttilähtö Twist N Shout p.09,0ly 1609m
     
4-vuotiaat tammat
autolähtö Hellcat Ach p.09,0aly 1600m
volttilähtö Lost Heaven Kiin p.11,0ly 1609m
     
5-vuotiaat ja vanhemmat orit ja ruunat
1600 m ja yli autolähtö Endless Despair p.07,8aly
2000 m ja yli autolähtö Applejack P Ace p.09,2ake
2500 m ja yli autolähtö Get Ugly p.13,7akp
3000 m ja yli autolähtö Tricky Duán p.13,7api
1600 m ja yli volttilähtö Pathfinder Ach p.08,1ly
2000 m ja yli volttilähtö Hellseat p.10,3ke
2500 m ja yli volttilähtö Phantom Mind p.14,7kp
3000 m ja yli volttilähtö Songbird Joe p.14,7pi
     
5-vuotiaat ja vanhemmat tammat
1600 m ja yli autolähtö Celebration Snilli p.08,0aly
2000 m ja yli autolähtö Breaking Silence p.09,9ake
2500 m ja yli autolähtö Luxury Lady p.13,4akp
3000 m ja yli autolähtö Drunken Devil p.14,7api
1600 m ja yli volttilähtö Easterly Serendip p.09,2ly
2000 m ja yli volttilähtö Bailey Grip p.11,0ke
2500 m ja yli volttilähtö Neverending Miracle p.16,1kp
3000 m ja yli volttilähtö Queenslane p.15,2pi
     

A-ponit

3-vuotiaat orit ja ruunat
autolähtö Radical Gotcha! 2.54,5aly 1100m
volttilähtö Narrilaivan Ikiaika 2.55,1ly 1100m
     
3-vuotiaat tammat
autolähtö Narrilaivan Tiffany / Ginger Estate 2.57,2aly 1100m
volttilähtö Pujon Laalaa 2.54,0ly 1100m
     
4-vuotiaat orit ja ruunat
autolähtö Pinewood's Frosted Latern 2.40,2aly 1100m
volttilähtö Wonder Waves 2.43,5ly 1100m
     
4-vuotiaat tammat
autolähtö Toy's Extempore Perfect 2.39,2aly 1100m
volttilähtö Radical Redberry 2.34,6ly 1100m
     
5-vuotiaat orit ja ruunat
autolähtö Börje SWE 2.20,0aly 1100m
volttilähtö From Dusk Till Dawn 2.35,2ly 1100m
     
5-vuotiaat tammat
autolähtö Solitaire Bond 2.27,0aly 1100m
volttilähtö Evelyn I.F. 2.27,5ly 1100m
     
6-vuotiaat ja vanhemmat orit ja ruunat
1599 m ja alle autolähtö Narrilaivan Rubert 2.09,4aly 1100m
1600 m ja yli autolähtö Lucas Go 2.11,2aly 1600m
1599 m ja alle volttilähtö From Dusk Till Dawn / SB Mehtäpeikko 2.13,1ly 1100m
1600 m ja yli volttilähtö Icebreaker Bond 2.13,1ly 1600m
     
6-vuotiaat ja vanhemmat tammat
1599 m ja alle autolähtö Molly Warmflash 2.12,4aly 1100m
1600 m ja yli autolähtö Flash's Ethelinda 2.09,7aly 2100m
1599 m ja alle volttilähtö Nollan 2.14,1ly 1100m
1600 m ja yli volttilähtö Toy's Madeleine 2.15,2ly 1600m
     

B-ponit

3-vuotiaat orit ja ruunat
autolähtö Danne BUG 2.13,2aly 1100m
volttilähtö Hampus NRL 2.15,1ly 1600m
     
3-vuotiaat tammat
autolähtö Stellan Nova 2.17,2aly 110m
volttilähtö Romina 2.14,2ly 1600m
     
4-vuotiaat orit ja ruunat
autolähtö Reverse Duán 2.12,2aly 1600m
volttilähtö Neutron B 2.09,9ly 1600m
     
4-vuotiaat tammat
autolähtö Aken Scapa 2.06,4aly 1609m
volttilähtö Kyllengul Kärlek 2.10,1ly 1600m
     
5-vuotiaat orit ja ruunat
autolähtö Radical Grimmer 57,1aly 1609m
volttilähtö Kappvändaré Swe 2.01,7ly 1600m
     
5-vuotiaat tammat
autolähtö Ania Lotte 1.53,2aly 1100m
volttilähtö Ania Lotte 1.59,1ly 1100m
     
6-vuotiaat ja vanhemmat orit ja ruunat
1599 m ja alle autolähtö Halvor Jørn / A.D. Sugar Delux 1.41,2aly 1100m
1600 m ja yli autolähtö Toy's Giovanni 1.41,2aly 1609m
1599 m ja alle volttilähtö Sonyan Salmiak 1.44,2ly 1100m
1600 m ja yli volttilähtö Nörde NRL 1.41,2ly 1600m
     
6-vuotiaat ja vanhemmat tammat
1599 m ja alle autolähtö Toscan Sonya 1.44,1aly 1100m
1600 m ja yli autolähtö Elvira Luned 1.40,2aly 1600m
1599 m ja alle volttilähtö Linan Mona 1.41,2ly 1100m
1600 m ja yli volttilähtö Aken Astrid 1.42,3ly 1600m
     

Monté

Kylmäveriset o. Hissunkissun I.F. m25.0ake 2100m
Lämminveriset o. Prince Luxior Q'91 m14,0aly 1609m
A-ponit o. Narrilaivan Maahiainen m2.22,9ly 1600m
B-ponit o. Elijah Luned m1.48,7ly 1600m