VRER-kokous 17.06.2010

Läsnä: Hanna, Hessi, Kride, Lokki, Magnetie, Shavo, Unicorn
Puheenjohtajana toimi Kride ja sihteerinä Hessi
Kokous alkoi ~17.10 ja päättyi 19.40.

Kokous alkoi jälleen aikataulujen tarkastuksella. Todettiin, että osa niistä on yhä kesken, joten aikataulukoiden julkistaminen VRER:n sivuilla siirtyy vielä. Päätettiin myös, että Unicorn ja Magnetie kokoavat kaikki aikataulukot yhdelle sivulle ja järjestävät ne kaikki yhdenmukaiseen, selkeään muotoon. Suositeltaviakin voittosummia käytiin läpi. Taulukoihin tehtiin pieniä muutoksia, joiden jälkeen hyväksyttiin kylmäveristen, lämminveristen ja ponien voittosummasuositukset. Unicorn tekee peitsareiden oman taulukon soveltaen Amerikan ja Australian voittosummia.

Lähiaikoina juostavien suurkilpailuiden järjestäjätilanne tarkastettiin. Todettiin, että järjestäjätilanne on kunnossa muistoajojen, Classic Pacen, ponimestaruuksien ja kuninkuusravien osalta. Hessi järjestää heinäkuussa Monté Prix De Virtuilen, mikä piti juosta huhtikuussa. Unicorn alkaa järjestää tämän vuoden Nordic Dream Meetingiä. Lämminveristen suurin suurkilpailu alkaa heinäkuussa. Kride hoitaa elokuussa Virtuaalimestaruuden.

Kuninkuusravien karsintaperusteita pohdittiin myös, mutta koska Leenalta ei ole tullut asiaa koskien vastausta, siirsimme jälleen karsintaperusteiden mietintää. Unicorn otti tehtäväkseen miettiä alustavasti karsintaperusteita, joista sen jälkeen keskustellaan yhdessä päättäjäjäsenten kanssa.

Ikuisesti puheenaiheena pysyvä ranking nousi jälleen esille. Rankingien tilanne katsastettiin ja todettiin, että koska osa rankingista on vielä päivittämättä, ei rankingfinaaleita voida vielä pitää. Uudistetut rankingfinaalit pidetään kuitenkin heti, kun kaikki rankingit on päivitetty.

Kride totesi, ettei halua enää jatkaa a- ja b-ponien rankingien päivittäjänä. Tämän takia a- ja b-ponien rankingeille haetaan päivittäjiä/päivittäjää. Vapaamuotoinen hakemus tulee lähettää päättäjäjäsenten mailiin (pjasenet@gmail.com). Työhön opastetaan, joten ei haittaa, jos rankingien päivittämisestä ei ole aikaisempaa kokemusta. Ilmoitus löytyy ravilistalta.

Suurkilpailuiden voittosummistakin puhuttiin, mutta niiden annettiin jäädä entiselleen.

Myös VRER:n sivujen uudistamisesta keskusteltiin alustavasti ja todettiin, että sivujen uudistamisesta tullaan keskustelemaan tarkemmin seuraavissa kokouksissa. Unicorn, Kride ja Magnetie ilmaisivat olevansa halukkaita toteuttamaan sivujen uudistamisen. Shavo sanoi pystyvänsä yksinkertaistamaan nykyisen koodauksen, jos ulkoasua ei lähdetä uusimaan täysin.

Seuraavasta kokouksesta ei sovittu, mutta pyritään pitämään vielä yksi kokous ennen kesäloman loppumista ja yo-kokeita.


 

 Copyright © 2002-2009 Virtuaaliravien Edistämisryhmä