VRER KOKOUS 03.07.2008

Läsnä Icengard, Tikru, Sari, Welby ja Dereka
Sihteeri Dereka

Läsnäolevat olivat enemmän ja vähemmän myöhässä ja muistivat kuka paremmin ja kuka hieman heikommin kokouksen olemassaolon, mutta loppujen lopuksi koossa oli yli puolet päättäjäjäsenistä eli huimat viisi kappaletta. Kokous pääsi alkamaan siis noin kello 17:20, jonka jälkeen muutama päättäjäjäsen vielä saapui paikalle.

Kokous aloitettiin käsittelemällä Virtuaalisen Ravurirekisterin (VTRR) - http://www.lasileija.net/lotta/ - liittämistä VRER:n alaisuuteen ja enemmistön äänillä ehdotus kumottiin. Syitä siihen, ettei rekisteriä liitetä VRER:n alaisuuteen, on monia. Rekisterin kannattavuus pidemmällä tähtäimellä asetettiin kyseenalaiseksi, etenkään kun totesimme myös, että melko harva on rekisterin toimintaan lähtenyt vielä tähän mennessä mukaan. Saati sitten lähes sadan hevosen omistajat lähtisivät hevosiaan ilmoittelemaan käsipelillä ja vielä myöhemmin korjailemaan hevosten uusia osoitteita ja omistajia. Suurin osa paikalla olleista päättäjäjäsenistä piti rekisteriin ilmoittelua myös työläänä. Koska Ravurirekisteri on ideana varsin kiva, voidaan jonkunlainen maininta VRER:n yhteyteen rekisteristä laittaa, mutta tällä kertaa se ei VRER:n alaisuuteen päätynyt.

Toisena aiheena oli paljon tapetilla ollut ranking ja sen tulevaisuus. Ranking päätettiin jakaa eri vastuuhenkilöille, joista suurin osa on päättäjäjäseniä. Lämminveristen rankingin pitäjän paikka tulee lähipäivinä hakuun kaikelle ravikansalla ja sille toivotaan löytyvän aktiivinen ja luotettava ylläpitäjä. Ranking tulee toimimaan siis usean henkilön voimin, joista yksi on niin kutsuttu yhteyshenkilö/tulostenvälittäjä, jonka kautta rankingit kulkevat oikeisiin osoitteisiin ja varsinaiset rankinginpitäjät lisäävät pisteet oikeisiin paikkoihin. Ranking jakautuu vastuuhenkilöiden osalta siis 1. lämminverisiin, 2. kylmäverisiin, 3. A- ja B-poneihin ja peitsareihin. Montérankingin osalta ei tule mitään muutoksia. Uudistunut ranking starttaa toimintansa, kunhan lämminveristen rankingille löytyy ylläpitäjä.

Hieman vielä rankingia sivuten - Sari lupasi kesän aikana käydä läpi vanhoja raveja, joista ei ole vaivauduttu tuloksia lähettämään VRER:iin saakka. Niinpä kaikki toimivan kutsun ja tulosten omaavat vanhat ravit keryyttävät myös rankingpisteitä, vaikkei niiden pitäjät olekaan tuloksia meille päin lähettäneet, siitä kiitos Sarille!

Suurkilpailujakin hieman käsiteltiin. Montémestaruuksien pitopaikka on vielä avoinna, mutta myös sen osalta järjestetään pitäjähaku. Mikäli pitäjää ei löydy, pidetään todennäköisesti montémestaruudet Ajattomassa loppuvuodesta. Mietittiin myös sitä, olisiko suurkilpailuille tarvetta järjestää karsintoja ja toistaiseksi niitä ei järjestetä. Kokemuksesta voin kertoa, että Derbyn karsintojen järjestäminen on melko työlästä ja esimerkiksi Derbyn tammasuosikki -lähtöön kylmäveristen osalta ei ollut edes tungosta, joten asiaa pohditaan vielä. Ideoita ja ajatuksia karsintojen suhteen otetaan vastaan!

Seuraava ajankohtainen asia on lämminveristen rankingin pitäjän valinta, joka valitaan heinäkuun puolenvälin tienoilla. Valinta tehdään todennäköisesti sähköpostitse päättäjäjäsenten kesken.


 

 Copyright © 2002-2009 Virtuaaliravien Edistämisryhmä