VRER KOKOUS 01.02.2009

Läsnä Icengard, Jenni T., Sari, Hessi VR, Hanna, Welby, Jonsu L., Magnetie ja Dereka
Sihteeri Icengard

Kokous aloitettiin vain neljän henkilön läsnäollessa, mutta taisi olla historian ensimmäinen kerta, kun kaikki yhdeksän päättäjäjäsentä olivat paikalla edes jossakin vaiheessa kokousta.

Kokouksen ykkösaiheena oli siis suurkilpailujen palkintosummien tarkastaminen, joihin tehtiinkin reippaasti muutoksia. Eniten muutoksia kokivat kylmäveristen suurkilpailut, ainoastaan Virtuaalimestaruus ja Olympia-ajo saivat pitää entisen palkintotasonsa. Kuninkuusravit puhuttivat paljon ja olimme yhtä mieltä siitä, että ne ovat kylmäveristen arvostetuin suurkilpailu. Näin ollen Kuninkuusravien ykköspalkinnot kokivat huiman korotuksen ja jatkossa kokonaiskilpailun voittaja tienaa tililleen 55 000v€. Yleisesti ottaen lähes kaikkia palkintosummia hinattiin kylmäveristen kohdalla ylöspäin.

Lämminveristen osalta muutoksia tuli vain Virtuaalikriteriumiin, jonka ykköspalkintoa pudotettiin 25 000v€:lla. Ponien palkintosummat herättivät reilusti keskustelua ja tultiin siihen päätökseen, että niitä aletaan realisoida. Täten ponien mestaruustaistoista voittajalle napsahtaa jatkossa 7 000v€, joka on sekin yhtä paljon, kuin keskiverto poni tienaa koko urallaan.

Virtuaalimaailmassa ponit tienaavat huikeita summia, joten haluamme nyt painottaa, että 80-100v€ on täysin normaali ykköspalkinto ponilähdöissä. VRER:n sääntöihin tulee tähän liittyen myös muutos, jonka mukaan ponien korkein 1. palkinto saa olla enintään 250v€ ja erikseen anomalla korkeintaan 500v€. Mikäli sinulla on ponikilpailu, jolle haluat isomman palkintosumman kuin 500v€ - voit anoa sille VRER:n virallista hyväksyntää (mikä ei vaadi ihmeitä, sillä poneillehan ei ole kovin montaa suurkilpailua).

Montémestaruudet kokivat kaikilla roduilla niin ikään muutoksia. Hevosten palkintotason todettiin olevan aivan ylimitoitettu, joten tiukan väännön jälkeen 1. palkinto on jatkossa 12 000v€ finaalissa. Juurikin siis finaalissa, sillä totesimme montéhevosten määrän kasvaneen siinä määrin, että päädyimme järjestämään hevosten Montémestaruuksiin jatkossa karsinnat. Karsintojen muodollisia seikkoja ei vielä lyöty lukkoon, mutta todennäköisesti niitä tullaan järjestämään 3 kpl.
  Ponien montémestaruuksiin ei tulla järjestämään karsintoja, vaan ne ajetaan yhä totuttuun tapaan suoraan finaaleina. Ponien palkintohoukuttimena on 1 000v€

Suurkilpailujen ajankohtien muuttamiseen ei koettu tarvetta, joten kävimme läpi vielä suurkilpailujen järjestäjät vuonna 2009. Tuttuun tapaan viimevuotisilla järjestäjillä on etuoikeus järjestää kilpailu tänäkin vuonna. Ainakin 8 kilpailua etsii uutta järjestäjää, mutta järjestäjähaku niihin julkaistaan, kun viimevuotisilta järjestäjiltä saadaan vastaukset. Hessi VR lupautui järjestämään helmikuiset rankingfinaalit Kerystonin Kartanossa. B-ponien juostava matka nostettiin 1600m:iin ja ponien palkinnot tiputettiin seuraavanlaisiksi: 7000 - 5000- 3000 - 2000 - 1000 - 500v€

Uusia suurkilpailujakin saatiin jälleen aikaiseksi. Toinen on lv- ja kv-montéhevosille suunnattu, Ravirata Silweristä jo ennestään tuttu Monté Prix De Virtuile. Sille myönnettiin VRER:n hyväksyntä ja 1. palkinto nostettiin 8 000v€:oon. Peitsareille kehiteltiin jälleen jotain mukavaa, tällä kertaa nuorille 3-4 vuotiaille peitsareille. 8 000v€ ykköspalkinnollinen kilpailu ristittiin Juvenile GP:ksi.

Seuraavaksi puheenaiheeksi nousi yleinen palkintotaso virtuaaliraviurheilussa. Ehdottomasti oltiin sitä mieltä, että arvokilpailuja eli 2 500 - 8 000v€:n kilpailuja anotaan turhan vähän. Siispä hyvät ravien järjestäjät, rohkeasti vain keksimään arvokilpailuja ja anomaan niille isompia palkintosummia - sillä anomukset menevät hyvin helposti läpi. Maalaisjärkeä saa kuitenkin käyttää ja kovin suuria summia ei tulla myöntämään "Tammikuun nopein sh/lv tamma/ori" - tyyppisille kilpailuille, sillä ne eivät erotu kymmenien muiden samanlaisten joukosta.

Keskustelimme myös ehdotetusta ratojen luokitusjärjestelmästä, joka on ideana ihan kiva, mutta totesimme sen vain turhaksi säätämiseksi.

Kokouksen lopuksi käsitelimme myös vanhoja, Jonskun taakse jumiutuneita ja muita VRER:n lähettämättömiä pisteitä. Jonskulla olevia pisteitä ei nähtävästi tulla ikinä saamaan, mikä on tietysti harmi. Muiden ikivanhojen All time -rankinglistoilta puuttuvien pisteiden osalta päätimme, että kun on suotuisa ajankohta, voisimme kerätä niitä mahdollisesti porukalla kokoon.

Ohimennen esiteltiin myös Tossu, josta saatatte kuulla myöhemmin lisää :D


 

 Copyright © 2002-2009 Virtuaaliravien Edistämisryhmä